|
|
Lisätietoa
Peliaika ja vaihto-oikeus
Peliaika on 2 x 45 minuuttia. Jos ottelu päättyy tasan, pelataan 2 x 15 minuutin jatko-ottelu. Jos toinen joukkueista tekee enemmän maaleja jatko-ottelussa, on se voittaja. Jos peli on tasan jatko-ottelunkin jälkeen, suoritetaan rangaistuspotkukilpailu. Naisten Suomen Cupissa joukkueella on oikeus seitsemään (7) pelaajavaihtoon alkukierroksilla. Siitä kierroksesta lähtien, kun liigajoukkueet tulevat cupiin mukaan, on vaihto-oikeus neljällä (4) pelaajalla. Pelipäivät Naisten Suomen Cupiin osallistuu kaudella 2012 yhteensä 53 joukkuetta. Naisten Liigasta mukana on kuusi seuraa, naisten Ykkösestä 14 ja muilta sarjatasoilta yhteensä 33 joukkuetta. Naisten Suomen Cupin ensimmäinen kierros pelataan 29.2.–31.3. Liigajoukkueet tulevat mukaan toisella kierroksella, jonka tulee olla pelattuna 26. huhtikuuta mennessä. Finaalit ja palkinnot Naisten Suomen Cupin loppuottelu 2012 pelataan Helsingissä sunnuntaina 30. syyskuuta, jolloin pelataan myös Pikkufinaali. Pikkufinaalissa kohtaavat kaksi parasta Naisten Liigaa alemman sarjatason joukkuetta. Naisten cup-voittaja saa palkinnoksi 10 000 euroa ja toiseksi tullut 3 000 euroa. Pikkufinaalin voittaja saa 2 000 euroa ja kakkonen 1 000 euroa. Ottelujen talous Katso talouden jakautumisesta Suomen Cupin erillismääräyksistä.
Liiga ja Ykkönen 125 € muut sarjatasot 45 € |
Uusimmat uutisetUutisotsikotPallokissat kevyesti kahdeksan joukkoon naisten Suomen Cupissa (17.5.2012) Cupista valoa Hongan kevääseen (10.5.2012) KuPS välieriin komeasti (9.5.2012) HJK kaatoi FC KooTeePeen (9.5.2012) MYPA ensimmäisenä joukkueena välieriin (8.5.2012) FC Honka cupiin kurssia korjaamaan (8.5.2012) Jippo ja MYPA vastakkain tiistaina (7.5.2012) PK-35 Vantaa tiputti HJK:n naisten cupista (3.5.2012) HJK ja PK-35 Vantaa kohtaavat naisten Suomen Cupissa (2.5.2012) |