Suomen Cupin erillismääräykset

Päivitetty kaudelle 2012 

1 § Soveltamisala

Määräykset koskevat sekä miesten että naisten Suomen Cupia, ellei toisin määrätä.

2 § Kiertopalkinto

Suomen Cupin voittanut joukkue saa haltuunsa Suomen Cupin kiertopalkinnon. Joukkueen on palautettava kiertopalkinto Suomen Palloliittoon samana vuonna 31.12. mennessä.

3 § Osallistumisoikeus

Cupiin voivat osallistua Palloliiton jäsenseurojen aikuisten joukkueet, jotka osallistuvat liiton tai piirien viralliseen kilpailutoimintaan, ei kuitenkaan JKKI-joukkueet.

4 § Loppuottelut

Loppuotteluihin pääsevät joukkueet määräytyvät cup-järjestelmän mukaisesti.

Naisten pikkufinaalissa kaksi parasta Naisten Liigaa alemman sarjatason joukkuetta. Miesten cupissa ei pelata pikkufinaalia.

Edellä mainitun tason kaksi parasta joukkuetta ovat ne, jotka ovat päässeet cupissa pisimmälle. Mikäli enemmän kuin kaksi joukkuetta on yltänyt yhtä pitkälle, ovat parhaita ne, jotka ovat voittaneet edellisellä kierroksella ylimmällä sarjatasolla pelaavan joukkueen. Jos tämänkin jälkeen on vielä enemmän kuin kaksi joukkuetta jäljellä, jatketaan vertailua sitä edelliselle kierrokselle. Vertailua jatketaan niin pitkälle kuin mahdollista. Jos tällä systeemillä ei kahta parasta saada selville, se arvotaan.

Mikäli pikkufinaaliin selviytynyt joukkue pääsee pääfinaaliin, pelaa sen tilalla pikkufinaalissa seuraavaksi paras joukkue.

 5 § Pelioikeus

Pelaaja voi pelata vain yhdessä seurassa ja joukkueessa Suomen Cupissa. Pelaajan katsotaan pelanneen ottelussa, jos hän on pelannut osankin siitä.

6 § Vastalauseet

Vastalauseet on tehtävä kilpailumääräysten mukaisesti.

Kuitenkin kilpailumääräyksistä poiketen kolmen ensimmäisen kierroksen otteluista on vastalause tehtävä 24 tunnin kuluessa ottelun päättymisestä.  Neljännestä kierroksesta lähtien on vastalause tehtävä myös 24 tunnin kuluessa ottelun päättymisestä, jos sen ottelun, jota vastalause koskee ja seuraavan kierroksen runkopäivän välillä on vähemmän kuin 14 päivää.

Molemmissa edellä mainituissa tapauksissa on vastine annettava 24 tunnin kuluessa vastinepyynnön tiedoksisaannista ja liiton toimiston asiassa tekemä ratkaisu on lopullinen.

Jos joukkue on vastalauseen johdosta tuomittu häviämään ottelu, suljetaan se kilpailusta. 

7 § Pelitapa ja - aika

Suomen Cup pelataan cup - järjestelmää käyttäen.

Peliaika on 2 x 45 minuuttia. Jos ottelu päättyy tasan, pelataan 2 x 15 minuutin jatko-ottelu. Jos toinen joukkueista tekee enemmän maaleja jatko-ottelussa, on se voittaja. Jos jatko-ottelukin päättyy tasan, suoritetaan rangaistuspotkukilpailu.

Sille kierrokselle asti, kun liiton sarjojen joukkueet tulevat mukaan, on peliaika 2 x 40 minuuttia ja jos ottelu päättyy tasan, suoritetaan välittömästi rangaistuspotkukilpailu.

Pikkufinaaleissa ei pelata tasapelitilanteessa jatko-ottelua, vaan voittaja ratkaistaan suoraan rangaistuspotkukilpailulla.

8 § Vaihto-oikeus

Miesten Suomen Cupissa joukkueella on oikeus seitsemään (7) pelaajavaihtoon alkukierroksilla. Siitä kierroksesta lähtien, kun liiton sarjojen joukkueet tulevat cupiin mukaan, on vaihto-oikeus on kolmella (3) pelaajalla.

Naisten Suomen Cupissa joukkueella on oikeus seitsemään (7) pelaajavaihtoon alkukierroksilla. Siitä kierroksesta lähtien, kun liigajoukkueet tulevat cupiin mukaan, on vaihto-oikeus neljällä (4) pelaajalla.

Naisten pikkufinaalissa vaihto-oikeus on viidellä pelaajalla.

9 § Joukkueiden mukaantulo eri kierroksille

Miehissä ensimmäisillä kierroksilla pelaavat piirisarjojen joukkueet.

Liigacupin 4 parasta joukkuetta tulevat Suomen Cupiin mukaan, kun jäljellä on 16 joukkuetta. Sitä edeltävällä kierroksella mukaan tulevat Liigacupin puolivälierien hävinneet joukkueet ja tätä edeltävällä kierroksella tulevat muut liigajoukkueet. Liiton sarjojen joukkueet tulevat tätä edeltävällä kierroksella cupiin.

Naisten Cupissa kaikki muut paitsi Naisten Liigan joukkueet aloittavat 1. kierrokselta. Liigajoukkueet tulevat mukaan siinä vaiheessa, kun on 32 joukkuetta jäljellä.

10 § Arvonta ja kotietu

Finaalia lukuun ottamattajoka kierrokselle arvotaan erikseen otteluparit . Finaali katsotaan yhdeksi kierrokseksi. Ensimmäisillä kierroksilla alempisarjalainen saa kotiedun.

Miesten Suomen Cupissa kotietu arvotaan viidenneksi viimeisestä kierroksesta lähtien, paitsi jos toinen osapuoli on liigajoukkue, niin kotietu arvotaan kolmanneksi viimeisestä kierroksesta lähtien. Naisten Suomen Cupissa kotietu arvotaan kolmanneksi viimeisestä kierroksesta lähtien.
 
Miesten cupissa Nelonen ja sitä alemmat sarjat rinnastetaan samantasoisiksi. Naisten cupissa Kakkonen ja sitä alemmat sarjat rinnastetaan samantasoisiksi keskenään.

Mikäli samasta seurasta on kaksi joukkuetta jatkossa, kun cupissa on 16 joukkuetta jäljellä, asetetaan ne vastakkain pelaamaan ilman arvontaa. Mikäli samasta seurasta on kolme joukkuetta jatkossa edellä mainitussa vaiheessa, arvotaan kaksi niistä pelaamaan vastakkain ja kolmas joukkue jatkoon päästessään kohtaa tämän ottelun voittajan seuraavalla kierroksella.

Mikäli farmisopimuksen keskenään tehneiden seurojen joukkueet ovat jatkossa, kun cupissa on 16 joukkuetta jäljellä, asetetaan ne vastakkain ilman arvontaa. Mikäli tässä vaiheessa toisesta tai molemmista seuroista on kaksi tai enemmän joukkueita jatkossa, asetetaan ne ensin vastakkain ilman arvontaa ja tarvittaessa seuraavalla kierroksella vastakkain asetetaan farmisopimuksen tehneiden seurojen joukkueet.

11 § Pelipäivät

Alkukierroksilla Palloliitto määrää runkopäivät, joiden aikana ottelut on pelattava. Palloliitto määrää vuosittain erikseen, miltä kierrokselta lähtien ottelut pelataan määrättynä päivänä.

Seurojen pitää ilmoittaa ottelupäivä ja - paikka sekä alkamisaika mahdollisimman pian Palloliittoon, kotijoukkueen piiriinja vastustajalle. Palloliitto määrää ottelupäivän ja -paikan, mikäli seurat eivät pääse siitä sopimukseen. Palloliitolla on oikeus määrätä ottelun alkamisajankohta.

Mikäli kotijoukkue ei voi järjestää ottelupaikkaa, ottelu voidaan pelata vierasjoukkueen järjestämänä. Tällöin kotijoukkueeksi arvottu seura vastaa kuitenkin kenttävuokrasta ja erotuomaripalkkioista sekä vierasjoukkueeksi arvottu seura omista matkakustannuksistaan.

12 § Talous

Miesten Suomen Cup

Alkukierroksilla otteluiden talous on 50 % -50 %. Yhteiseen talouteen kuuluvia menoja ovat kenttävuokra, erotuomarikulut, järjestysmieskulut, yhteisesti sovitut mainoskulut ja vierailijan matkakulut 1 euroa/km/joukkue. Yhteiseen talouteen kuuluvia tuloja ovat yleisötulot.

Siltä kierrokselta lähtien, kun liiton sarjojen joukkueet tulevat cupiin mukaan otteluiden talous on 100 % -0.

SPL vastaa kotijoukkueiden erotuomarikustannuksista ja vierasjoukkueiden kilometrikustannuksista 1 euroa/km siitä kierroksesta lähtien, kun mukana on 16 joukkuetta.

Naisten Suomen Cup

Otteluiden talous on 50 % -50 %. Yhteiseen talouteen kuuluvia menoja ovat kenttävuokra, erotuomarikulut, järjestysmieskulut, yhteisesti sovitut mainoskulut ja vierailijan matkakulut 1 euroa/km/joukkue. Yhteiseen talouteen kuuluvia tuloja ovat yleisötulot.

SPL vastaa kotijoukkueiden erotuomarikustannuksista ja vierasjoukkueiden kilometrikustannuksista 1 euroa/km siitä kierroksesta lähtien, kun mukana on 16 joukkuetta.

13 § Maksut

Osallistumismaksut sekä luovutus- ja keskeyttämismaksut vahvistetaan vuosittain erikseen.

14 § Muut määräykset

Suomen Cupissa ovat voimassa muutkin Suomen Palloliiton säännöt ja määräykset soveltuvin osin.
Jaa kirjanmerkki