|
|
Kierroksen ottelu: STPS jatkoon rangaistuspotkuilla
4.2.2011
Suomen Cupin 2. kierroksen ottelu Voikkaan Pallo-Peikot - Savonlinnan Työväenpalloseura ratkesi vasta rangaistuspotkukilpailun jälkeen. Varsinaisen peliajan jälkeen tilanne oli 1-1. Rankkarikisassa STPS oli tarkempi ja vei voiton maalilukemin 5-4.
Tolpat ja ylähirret kolisivat Tunnetuimman voikkaalaisen - Sami Hyypiän - nimeä kantavalla peliareenalla taisteltu Suomen Cupin ottelu alkoi vauhdikkaasti ja ensimmäinen tilanne siunaantui STPS:n Toni Loikkaselle, mutta tämän veto livahti hiukan ohi PaPen maalin. Toisessa päässä Niko Nakari pääsi puolittaiseen läpiajoon, mutta savonlinnalaismaalivahti Ville Vaahtoluoto venyi torjuntaan. PaPen vahvan alun jälkeen vieraat pääsivät mukaan peliin ja vartin jälkeen hallitsivat lieväkseltään ottelutapahtumia. Vaarallisimmat tilanteet nähtiin PaPen päädyssä. Teemu Pulkkinen pääsi parikin kertaa erinomaiseen tekopaikkaan, mutta laukaukset suuntautuivat ohi PaPen maalin. Toni Loikkanen missasi myös yhden avopaikan. Marko Huttu oli todella lähellä maalintekoa puolen tunnin pelin kohdalla. Ensin avopaikasta hänen puskunsa torjui Lauri Soimakallio ja seuraavassa tilanteessa hänen laukauksensa osui ylärimaan. STPS:n tuhlatessa tekopaikkansa, käytti PaPe omansa. 34. minuutilla voikkaalaiset saivat vapaapotkun kentän oikealta sivustalta. Kokeneempaa kaartia edustava erikoistilanne-expertti Jarkko Heimonen asettui pallon taa ja antoi erinomaisen keskityksen maalille. Tuomas Turunen nousi korkeimmalle ja ohjasi pallon päällään maalin takayläkulmaan. STPS sai vielä ennen taukoa yhden erinomaisen tekopaikan, mutta tälläkin kertaa PaPen pelasti ylärima. Loikkasen veto osui ylärimaan ja kimposi siitä alaspäin ylittämättä kuitenkaan maaliviivaa. Tasoitus ja rangaistuspotkukisa Noin tunnin pelin kohdalla STPS sai järjestettyä kunnon hässäkän PaPen maalille, mutta voikkaalaisten uhrautuvaisuus pelasti kotijoukkueen takaiskulta. Ensin Loikkasen laukaus peitettiin ja paluupalloon päässeen Marko Hutun vedon tielle ehdittiin myös heittäytymään. Altavastaajakin sai vastahyökkäyksillä paikkansa ja PaPe oli lisätä johtoaan erikoistilanteesta. Vapaapotku 30 metristä ja Juho Hasu tykitti hirmuisen kudin, joka jyrähti kauhealla voimalla STPS:n maalin vasempaan tolppaan. 68. minuutilla vieraiden painostus viimein palkittiin. Kulmapotkun jälkitilanteesta Teemu Pulkkinen nousi maalin edustalla korkeimmalle ja puski pallon maaliin. Lisämaaleja ei enää ennen täyttä aikaa nähty, joten edessä oli rangaistuspotkukilpailu. STPS:n miehistöstä Ville Kuusinen, Vili-Verneri Roivainen, Toni Loikkanen, Teemu Pulkkinen ja Matti Thil sivalsivat varmuudella omat rankkarinsa PaPen maaliin. Voikkaalaisilta maalinteossa onnistuivat Niko Nakari, Petri Marttila ja Sami Suleva, mutta Jarkko Heimosen epäonnistuttua omassa yrityksessään kariutui PaPen matka Suomen Cupissa tältä vuodelta tähän. STPS:n päävalmentaja Kai Koikkalainen oli tyytyväinen, että jatkopaikka irtosi ja pitkälle paluumatkalle voitiin lähteä hyvillä mielin. - Melkoinen peli – jännäksi meni ja itsellekin tuli hiki vain katsellessa. Tämä oli meille ensimmäinen peli isolla kentällä, joten peliin ja tulokseen voi olla tyytyväinen. Jatkopaikka maistuu makealta ja saamme seuraavaksi vastaan joukkueen kuutosdivarista. Toivottavasti siitä mennään jatkoon ja saadaan seuraavaksi joku iso seura kuten HJK Savonlinnaan, Koikkalainen toteaa. Lisää Koikkalaisen mietteitä ja ottelun parhaita paloja lauantaina Huuhkaja-TV:ssä PaPe – STPS 4-5 rp. 1-1 (1-0) 34. Tuomas Turunen 1-0 Kokoonpanot ja vaihdot: PaPe 22 Lauri Soimakallio STPS 1 Ville Vaahtoluoto Kierroksen ottelun parhaat pelaajat |
Uusimmat uutisetUutisotsikotPallokissat kevyesti kahdeksan joukkoon naisten Suomen Cupissa (17.5.2012) Cupista valoa Hongan kevääseen (10.5.2012) KuPS välieriin komeasti (9.5.2012) HJK kaatoi FC KooTeePeen (9.5.2012) MYPA ensimmäisenä joukkueena välieriin (8.5.2012) FC Honka cupiin kurssia korjaamaan (8.5.2012) Jippo ja MYPA vastakkain tiistaina (7.5.2012) PK-35 Vantaa tiputti HJK:n naisten cupista (3.5.2012) HJK ja PK-35 Vantaa kohtaavat naisten Suomen Cupissa (2.5.2012) |