|
|
Kierroksen ottelu: P-Iirot voitti paikallisottelun 1-0
17.4.2010
Miesten Suomen Cupin kolmannen kierroksen Kierroksen Ottelu lauantaina 17.4. päättyi P-Iirojen niukkaan 1-0-voittoon paikalliskilpailija FC Raumasta.
Kentältä poisto muutti asetelmia Etukäteen selvästi vahvempi Iirot aloitti parhaalla miehistöllään. Kotijoukkue FC Raumasta puuttuivat mm. tärkeät pelaajat Niko Valtonen ja Jukka Raivio. Runsaslukuinen yleisö oli saapunut paikalle seuraamaan tätä Rauma-päivän kunniaksi arvottua Suomen Cupin paikallisottelua. Ensimmäinen jakso alkoi vahvalla Iiro-hallinnalla: FC:n maalivahti Juha Vanne torjui kuitenkin hienosti Nico Rinteen rynnistyksen 5. minuutilla ja Kimmo Hörkön vedon 11. minuutilla. FC:n puolustus joutui ajoittain vaikeuksiin ja Iirojen paine toi lukuisia kulmatilanteita. Pelin 26. minuutilla Iirojen Patrick Urmson ajettiin ulos hänen saatuaan toisen keltaisen kortin ja peli sai uuden käänteen. Kotijoukkue pystyi pitämään enemmän palloa ja sai luotua myös maalitilanteita. Juha Puotiniemi puski vaarallisesti 28. minuutilla ja Lauri Gustafssonin komea laukaus 40. minuutilla osui ylärimaan. Toisen jakson alussa alkoi jatkuvasti yltyvä sade, joka muuttui ensin rännäksi ja ottelun lopussa lumeksi. Vajaamiehistöinen Iirot ei tätä kuitenkaan harmitellut, vaan pystyi pitämään palloa ja luomaan tilanteita. Kotijoukkueen peli oli toisella jaksolla selvästi heikompaa, eikä se pystynyt luomaan maalipaikkoja Iirojen maalille. Ottelun ratkaisu nähtiin 65. minuutilla, jolloin muuten hyvin pelannut FC:n puolustus joutui rikkomaan Iiro-hyökkääjää ja pallo vietiin pilkulle. Kimmo Hörkkö latasi pallon voimalla ja varmasti maaliin. Ottelun lopussa FC Rauma ei enää jaksanut painostaa ja luoda tilanteita. Kotijoukkueen valmentaja Pekka Wallenius oli tyytyväinen joukkueen, ja erityisesti sen puolustuksen, esitykseen. Ilme oli taisteleva sekä yritteliäs ja sovitut asiat pitivät. Joukkueiden välinen ero tuli esille lopussa toisella jaksolla, jolla laadukkaasti harjoitellut Iirot oli selvästi fyysisesti vahvempi, vaikka pelasikin vajaalla suurimman osan ottelua. Ottelun kokoonpanot: FC Rauma: Ottelun parhaat pelaajat: Ottelun tuomaristo: Yleisömäärä: |
Uusimmat uutisetUutisotsikotFC Babylon X seuraavaksi RiRan kimppuun (4.2.2012) Lahen Pojat heittää ennakkosuosikin viitan Pöxyjen niskaan (4.2.2012) Pallokissat aloittaa naisten Suomen Cupin sunnuntaina (4.2.2012) Pöxyt Lahen Pojille hyvä mittari (3.2.2010) Taisto ja SAPA arktisessa taistelussa lauantaina (2.2.2012) Cupin Kierroksen Otteluna SexyPöxyt ? Lahen Pojat JS (2.2.2012) Jokelan Kisa kohtaa FC Kyllikin toisella kierroksella (24.1.2012) EIF/Akademi cupin 2. kierrokselle (17.1.2012) Taisto voittoon cup-kamppailussa (16.1.2012) Kierroksen Ottelu: HJK-j/Töölö luottaa fyysisyyteen ? Gnistan/2 kokemukseen (12.1.2012) |