Countdown 22: Heikkisellä hyviä ja huonoja muistoja cupista

3.9.2010
Markus Heikkinen on urallaan kertaalleen voittanut Suomen Cupin. Heikkinen on kuitenkin kokenut urallaan myös kolikon toisen puolen.
”Mukava nostella pyttyä”

Heikkinen muistaa hyvin molemmat Suomen Cupin loppuottelunsa.

- Minulla on sekä hyviä että huonoja muistoja. Olikohan vuonna 1997, kun pelasin TPS:n kanssa sellaista viirusilmäistä torniolaista vastaan ja Hakaa vastaan finaalissa ja silloin hävisimme jatkoajalla. HJK:n paidassa sitten vuonna 2000 voitettiin. Saarisen Jannelle vielä kiitokset siitä vaparimaalista. Oli ihan mukava nostella pyttyä.

Tänä vuonna finaalissa ovat vastakkain kaksi Heikkisen entistä seuraa. Suosikkiaan hän ei kuitenkaan suostu sanomaan.

- Sympatiat on jollain tapaa molemmille. Toivottavasti parempi voittaa, Mako heittää arvoituksellisesti.
Jaa kirjanmerkki