|
|
Peltirumpu vei Kouvolan kuuman cup-derbyn
19.2.2012
Suomen Cupin Kierroksen Ottelussa Sami Hyypiä Areenalla kohtasivat kuumassa paikalliskahinassa Vitosen Voikkaan Potkupallokerho ja Nelosessa pelaava FC Peltirumpu.
Ambulansseja ja ulosajoja Ottelu alkoi vauhdikkaasti ja alempisarjalainen VoPpK teki heti selväksi, että ylemmällä sarjaportaalla pelaava FC Peltirumpu ei tule saamaan jatkopaikkaa helpolla. Peltirumpu piti enemmän palloa, mutta kotijoukkue iski vaarallisempia hyökkäyksiä. Kärkimies Kimmo Kuusistolle siunaantui ensimmäinen kunnon tekopaikka, mutta veto livahti hieman vasemmalta ohitse. Kymmenen minuutin pelin jälkeen ottelu jouduttiin keskeyttämään, kun MYPA:ssa aikoinaan mainetekoja tehnyt VoPpK:n Mika Hernesniemi loukkasi vakavasti kätensä ja mies kiidätettiin ambulanssilla sairaalaan. Ottelu jatkui samalla kaavalla kuin ensimmäinen kymmenminuuttinenkin. Peltirumpu pyöritti palloa tehottomasti keskikentällä ja VoPpK iski vaarallisesti aina pallon saatuaan. Reilun parinkymmenen peliminuutin jälkeen yksi vaarallinen vastahyökkäys tuotti myös tulosta ja Toni Huttunen ampui roikkupallon yli Peltirummun maalivahti Juha-Matti Mäkelän. Pelin vanhetessa Peltirumpukin alkoi saamaan tilanteita aikaan. Petteri Mäkelä pääsi 35. minuutilla vapaapotkun jälkitilanteesta laukomaan. Kohti alakulmaa edennyt laukaus osui kuitenkin VoPpK:n puolustajaan ja meni ohi maalin. Jani Suurosella oli myös paikka ennen taukoa, mutta tämän veto karkasi yli maalin. Toisella puoliajalla FC Peltirumpu laittoi isompaa vaihdetta koneeseen ja pelin painopiste siirtyi selvemmin VoPpK:n päätyyn. 47. minuutilla Toni Marttila ohjasi komeasti keskityspallon maaliin, mutta avustava erotuomari päätti juhlinnan ikävästi tuomittuaan tilanteen paitsioksi. 51. minuutilla Niko Hännisellä oli erinomainen paikka aivan maalin edustalla tasoittaa ottelu, mutta osuma palloon oli huono ja peliväline sujahti yli maalin. VoPpK iski aina ajoittain vaarallisesti vastaiskuilla. 52. minuutilla Matti Pakkanen pääsi laukomaan noin 20 metristä, mutta veto livahti metrin verran oikealta ohitse. 55. minuutilla Huttunen vapautti Petri Ojalan vetopaikkaan, mutta tämä ampui ohitse. Hyvin puolustaneen kotijoukkueen johto ei kestänyt loppuun saakka, kun 58. minuutilla FC Peltirumpu tuli tasoihin. Hänninen sai pallon ja eteni boxiin. Hän näki Juho Mänttärin pääsevän vasemmalta avopaikkaan, antoi tälle loistopassin ja Mänttärillä oli helppo työ sijoittaa pallo maaliin. 63. minuutilla Peltirumpu karkasi sitten jo johtoon. Tasoitusmaalin syöttänyt Niko Hänninen ampui vapaapotkusta pallon tarkasti yli muurin VoPpK:n maalin vasempaan yläkulmaan. Kotijoukkueen kiriminen sai ikävän kolauksen heti muutamaa minuuttia myöhemmin, kun hieman kuumana käynyt Toni Huttunen halusi tehdä tuomarihommia ja mittailla muurin etäisyyttä. Erotuomari passitti toisen varoituksen tuoman punaisen kortin myötä konkaripelurin suihkuun jäähdyttelemään. Miesalivoimalla taistellut VoPpK ei saanut todella vaarallisia paikkoja enää lopussa aikaan, sen sijaan Peltirummun Miikka Sulevalla oli tyhjä maali edessään, mutta mies tälläsi pallon sivuverkkoon. Lisämaaleja ei kuitenkaan nähty ja FC Peltirumpu kuittasi jatkopaikan 4. kierrokselle 2-1-voitolla. VoPpK - FC Peltirumpu 1-2 (1-0) Ottelun parhaat pelaajat |
Uusimmat uutisetUutisotsikotPallokissat kevyesti kahdeksan joukkoon naisten Suomen Cupissa (17.5.2012) Cupista valoa Hongan kevääseen (10.5.2012) KuPS välieriin komeasti (9.5.2012) HJK kaatoi FC KooTeePeen (9.5.2012) MYPA ensimmäisenä joukkueena välieriin (8.5.2012) FC Honka cupiin kurssia korjaamaan (8.5.2012) Jippo ja MYPA vastakkain tiistaina (7.5.2012) PK-35 Vantaa tiputti HJK:n naisten cupista (3.5.2012) HJK ja PK-35 Vantaa kohtaavat naisten Suomen Cupissa (2.5.2012) |