Kierroksen ottelu: HDS eteni jatkoon rankkareiden jälkeen

19.2.2011
HDS eteni Suomen Cupin neljännelle kierrokselle kaadettuaan HerTon Talissa pelatussa ottelussa. Varsinaisen peliajan jälkeen tilanne oli 1-1, mutta kotijoukkue HDS oli lopulta 6-5 lukemin parempi.

Tiukka taistelu

HDS sai ensimmäisen hyvän paikkansa heti kolmannella minuutilla, kun Pajtim Sadiku ajoi hyvin laidalta läpi ja keskitti maalille. Jatkajien ajoitukset eivät kuitenkaan olleet aivan kohdillaan ja tilanne kuivui kasaan.

Vain hetki edellisestä ja HDS oli jälleen vaarallinen. Albert Omeri antoi hyvän vapaapotkun kulman tuntumasta, jonka Halce Gökhan puski ylärimaan.

HerTo oli päästä rokottomaan ensimmäisestä tilanteestaan, kun Pekka Riikonen katkaisi HDS-puolustuksen syötön. Turkka Anttilan laukaus meni kuitenkin hiukan ohi. HerTon seuraava tilanne siunaantui Tero Muonalle, joka ohjasi Riikosen keskityksen etukulmasta ohi.

HerTon erikoistilanteet olivat varsinkin ottelun alkupuolella järjestään vaarallisia. 20 minuutin kohdalla HerTon Anttila pudotti pallon hyvin Joni Flycktille, mutta veto painui ohi.

Puolen tunnin kohdalla HerTo sai jälleen erikoistilanteen. Pallo heitettiin maalille, jossa vihreät olivatkin pääpallossa terävämpi osapuoli. Kaksikin hertolaista pääsi puskemaan, mutta pallo meni lopulta yli maalin.

Sadiku syötti hyvin laidasta maita pitkin keskelle. Pallo osui vastustajan käteen rangaistusalueella, joten pallo vietiin pilkulle. Omeri laukoi, mutta mainion ottelun pelannut Jari Blomqvist torjui juuri ennen puoliaikavihellystä.

Vincent Emeka pääsi vielä lopussa yrittämään vetoa laidalta, mutta Blomqvistilla ei ollut vaikeuksia torjua vetoa. Näin tauolle mentiin maalittomassa tilanteessa.

HerTo meni heti toisen jakson aluksi johtoon. Kulman jälkitilanteesta Bui Trung Kien puski yläriman kautta maaliin.

54. minuutilla HDS sai vaparin 30 metristä, mutta HerTo-vahti torjui varmasti. Heti seuraavassa tilanteessa Emeka oli jälleen maalipaikalla, mutta sijoitus meni takakulmasta ohi.

Muutama minuutti edellisestä ja Ragi Amir pääsi vuorostaan yrittämään tasoitusta, mutta veto puolustuksen ahdistamana meni ohi. Maalin jälkeen HDS haki maalia hieman hanakammin, mutta ottelu oli kaikin puolin tasaista taistoa.

Peli pyöri hyvän tovin keskikentällä, kun molemmilla joukkueilla oli vaikeuksia saada ratkaisevia syöttöjä omille.

Tasan tunnin kohdalla pallo vietiin jälleen pilkulle HerTon käsivirheen vuoksi. Tällä kertaa HDS ei epäonnistunut, vaan Camara Amadout laittoi pallon maaliin ja tasoitti tilanteeksi 1-1.

Neljä minuuttia ehti kulua tasoituksesta, kun HDS:n Emeka sai toisen varoituksensa, jonka seurauksena joukkue joutui pelaamaan loppuajan yhden miehen vajaalla.

Terävästi pelannut vaihdosta sisään tullut Amadout hätisteli Blomqvistia useaankin otteeseen, mutta HerTo-vahti ei ollut enää yllätettävissä.

Jännittävä ottelu jatkui rangaistuspotkuilla. Ratkaisu nähtiin vasta viimeisen vetäjän kohdalla, kun HerTon Anttilan veto viuhui yli maalin.

HDS voitti ottelun ja eteni näin Suomen Cupin neljännelle kierrokselle jossa se kohtaa FC Futuran.

HDS-HerTo 6-5 (1-1, 0-0)
41. 0-1 Bui Trung Kien
60. 1-1 Camara Amadout

Rangaistuspotkukilpailu:
HDS: Jeffrey Nwafor (onnistui), Rahimi Karim (onnistui), Camara Amadout (onnistui), Tetsutiro Kyuma (onnistui), Milaim Habaari (onnistui)

HerTo:
Antti Roine (onnistui), Joni Flyckt (onnistui), Matti Tamminen (onnistui), Jori Siponen (onnistui), Turkka Anttila (epäonnistui)

Palkitut
HDS: Camara Amadout, HerTo: Jari Blomqvist

Kokoonpanot:
HDS: 1 Dushar Luhoucine, 2 Jeffrey Nwafor, 5 Rahimi Karim, 7 Nsie William, 9 Halce Gökhan (56. Tetsutiro Kyuma), 10 Albert Omeri (C), 11 Pajtim Sadiku (48. 24 Camara Amadout), 16 Milaim Habaari, 17 Ragi Amir, 18 Vincent Emeka, 20 Rahimi Bouchaib

Valmentaja: Bujar Bogujevci

HerTo: 1 Jari Blomqvist, 3 Dave Lumen, 8 Mika Hirvonen (68. 7 Jori Siponen), 10 Antti Roine, 21 Joni Flyckt, 23 Mikko Luostarinen, 24 Tero Muona (41. 17 Bui Trung Kien), 26 Turkka Anttila, 28 Pekka Riikonen (56. 9 Jussi Eskola), 31 Aki Tuomioksa (51. Kari Lehtinen), 33 Matti Tamminen

Valmentaja: Sami Martikainen

Erotuomarit: Juho Honkanen, Ömer Güven, Lauri Lönnström

Katso ottelun jälkitunnelmat etusivun video-osiosta. 

Jaa kirjanmerkki