|
|
Palosaari ampui SJK:n jatkoon Cupissa
18.2.2012
Seinäjoen Jalkapallokerho eteni Suomen Cupin 4. kierrokselle, kiitos puhtaan hattutempun ottelun ensimmäisellä puoliajalla viimeistelleen Kim Palosaaren. SJK eteni lopulta jatkoon 3-1 (3-0) numeroin.
Kloo tyytyväinen avauspuolikkaaseen Kerhon osalta Suomen Cup alkoi viime kaudella tismalleen samassa paikassa ja tuolloinkin oli vastassa VIFK, tosin seuran A-juniorit. Toistamiseen myös loppunumerot olivat identtiset. KPV:sta tälle kaudelle Kerhon väreihin siirtynyt Palosaari osoitti olevansa varsin varteenotettava maalintekijä joukkueessa. Talven peleissä maaleja on nyt Kerhon asussa syntynyt jo viisi. Voitto VIFK:sta oli kuluvalla talvikaudella Kerholle toinen ja tällä kertaa peli oli etenkin toisella puoliajalla selvästi tasaisempi kuin ensimmäinen koitos Seinäjoella. Isäntien kavennuksen viimeisteli Thomas Johansson. Kerhon kokoonpanosta olivat sivussa Tiitus ja Toni Lehtinen, Daniel Caumo, sekä tietenkin pitkäaikaispotilas Luis Fernando. Ottelussa tärkeintä oli jatkopaikka ja sen joukkue sinetöi käytännössä jo ensimmäisellä jaksolla. - Eka puoliaika oli OK. Toinen oli tosi huono. Pitää muistaa, että ihmisiä tässä ollaan, eli peli oli käytännössä selvä jo tauolla, huomautti joukkueen valmentaja Christoffer Kloo SJK:n sivuilla. - Ainahan syitä voi etsiä toisen puoliajan esitykseen. Luulen, että siihen vaikutti moni asia. Meillä oli alla kova ja hyvin onnistunut turnaus ja jalat saattoivat olla vielä väsyneet. Myös se vaikutti, että Kim Palosaaren kolme maalia käytännössä ratkaisivat ottelun puoliaikaan mennessä. Liike ei ollut sellaista kun sen olisi pitänyt olla, emmekä me pelanneet kurinalaisesti, jatkoi Kloo. - Toisaalta IFK ei ollut kertaakaan tosi lähellä maalintekoa, vaikka kurinalaisuus katosi puolustamisestakin ekan jakson jälkeen. Sanoin ennen peliä pelaajille, että meillä on vain hävittävää ja niinhän se oli. Pääasia, että etenimme jatkoon. Nyt on vapaa viikonloppu ja odotellaan arvontaa, lisäsi Kloo. VIFK - SJK 1-3 (0-3) Lähde: www.sjk2007.fi |
Uusimmat uutisetUutisotsikotPallokissat kevyesti kahdeksan joukkoon naisten Suomen Cupissa (17.5.2012) Cupista valoa Hongan kevääseen (10.5.2012) KuPS välieriin komeasti (9.5.2012) HJK kaatoi FC KooTeePeen (9.5.2012) MYPA ensimmäisenä joukkueena välieriin (8.5.2012) FC Honka cupiin kurssia korjaamaan (8.5.2012) Jippo ja MYPA vastakkain tiistaina (7.5.2012) PK-35 Vantaa tiputti HJK:n naisten cupista (3.5.2012) HJK ja PK-35 Vantaa kohtaavat naisten Suomen Cupissa (2.5.2012) |