3. Kierroksen Ottelu: HDS ja HerTo iskevät yhteen

18.2.2011
Suomen Cupin 3. kierroksen Kierroksen Otteluna pelataan kahden helsinkiläisen Kolmosen joukkueen kohtaaminen. HDS isännöi Herttoniemen Tovereita Talin hallissa lauantaina kello 16.00.
Isot kalat kiikarissa

Ennakkoasetelmissa HerTo lähtee pienoisena ennakkosuosikkina otteluun – ainakin jos on uskominen HDS:n Christian Thibaultia.

- Emme ole koskaan voittaneet HerToa, vaikka olemme sarjassa usein olleet tasaisia, joskus jopa ylempänä. Heitä emme ole kuitenkaan koskaan pystyneet voittamaan, Thibault muistelee.

- HerTo on ollut tasainen monta vuotta ja saanut paljon hyviä, nuoria pelaajia. He ovat vahvan tasaisia, eikä mitään hölmöjä vaan hyviä sekä taktisesti että henkisesti. HerTo on yleensä sellainen jätkämäinen joukkue. Hävisimme heille viime syksynä 0-5, Thibault jatkaa.

HerTon Tapio Saarelainen puolestaan ennakoi ottelusta tasaista.

- Tiedämme, että ottelusta tulee tiukka. Olemme joskus aikaisempina vuosina olleet samassa lohkossa. Aika paljon varmaan riippuu siitä minkälaiset joukkueet kummatkin saavat kasaan. Hyvä vääntö on tiedossa, Saarelainen ennakoi.

Saarelaisen mukaan HerTon riveissä cupia on aina arvostettu korkealla ja joukkueessa on erityinen cup-huuma.

- Cupin peleihin usein ilmoittautuu sellaisia pelaajia jotka eivät käy aina edes treeneissä. Kuponki on aina täynnä cupin peleissä. Cup-huuma on meillä kova ja pelaajat odottavat aina cupin otteluita, Saarelainen naurahtaa.

Molemmilla joukkueilla on cupin porkkanana jonkun nimekkään joukkueen kohtaaminen. Molemmat ovat historiansa aikana päässeet kohtaamaan kovia nimiä cupissa.

- Joukkueemme on ollut 10 vuotta olemassa ja kolme kertaa olemme saaneet Suomen Cupissa nimekkään joukkueen vastaan, HJK sekä KooTeePee kahdesti. Se on aina meidän tavoite, eli päästä haastamaan nimekästä joukkuetta. HerTo on myös Helsingissä nimekäs joukkue. Meillä on tahtoa päästä tästä jatkoon, Thibault sanoo.

- Seuraavaksi tulisi vastaan Kakkosen keskikastia oleva FC Futura ja sen jälkeen on taas mahdollisuus saada joku iso joukkue. On meidätkin alempisarjalainen joskus cupissa pudottanut, mutta täytyy toki ensin voittaa HDS. Vuonna 2006 pelasimme FC Lahtea vastaan ja veimme pelin ”Herttoniemen Wembleylle” eli hiekkakentällä. 45 minuuttia peli oli maaliton, kunnes Rafael teki ensimmäisen puoliajan lisäajalla maalin. Taisimme hävitä sen 0-4, Saarelainen muistelee.

Thibaultin mukaan HDS:n rakennustyö on vielä kesken.

- Meille tuli kesken viime kauden uusi valmentaja. Tänä talvena hän on nyt yrittänyt muokata joukkuetta enemmän omien ideoidensa mukaan. Rakentelu on vielä kesken, mutta jännä nähdä missä mennään.

HerTo sitä vastoin tulee luottamaan taitojalkapalloon ja pallonhallintaan.

- Pyrimme pelaamaan liikkuvaa peliä ja asenne meillä on aina kunnossa ja pelaamme ottelut aina loppuun saakka täysillä. Valmentaja Sami Martikainen on tuonut joukkueen otteisiin pallonhallintaa ja lyhytsyöttöpeliä eikä palloa enää räiskitä keskialueen yli. Meillä on joukkueessa taitavia pelaajia jotka ovat kesyttäneet pallon ja taitoa löytyy niin paljon, että pystymme pitämään palloa ja pelaamaan hyvää jalkapalloa, Saarelainen vakuuttaa.

HDS:n ja HerTon välinen ottelu alkaa Talissa lauantaina kello 16.00.
Jaa kirjanmerkki