|
|
EIF/Akademi cupin 2. kierrokselle
17.1.2012
EIF/Akademi raivasi tiensä miesten Suomen Cupin toiselle kierrokselle kaatamalla vierasottelussa FC Vantaan maalein 3-0 (3-0).
Kolme eri maalintekijää EIF/Akademi oli liikkeellä hyvin nuorella joukkueella, mutta hallitsi silti ottelua täksi kaudeksi Neloseen noussutta kotijoukkuetta vastaan. Maalit merkittiin kaikki eri pelaajille. Henri Hallgren, Anton Brotkin rangaistuspotkusta ja Christoffer Lindholm saivat nimensä maalintekijöiden kirjoihin. Sääolosuhteet Tikkurilassa eivät olleet parhaat mahdolliset etenkin kovan tuulen vuoksi. EIF:n uudelle päävalmentajalle Mike Keeneylle akatemian voitto kauden virallisessa avauspelissä oli samalla hyvä startti vuodelle ja tammisaarelaisten verkkosivujen mukaan joukkueen manageri Peter Haglund oli myös tyytyväinen avauspeliin. Cupin toisella kierroksella EIF/Akademi saa vastaansa toisen Kolmosen joukkueen eli Nummelan Palloseuran. Ottelu pelataan Vihdissä. |
Uusimmat uutisetUutisotsikotNuPS vei maali-ilottelun ja eteni neljännelle kierrokselle (21.2.2012) Palosaari ampui SJK:n jatkoon Cupissa (18.2.2012) SJK aloittaa Suomen Cupissa perjantaina (17.2.2012) Hyypiä odottaa yleisöennätystä Kierroksen Otteluun (16.2.2012) VIFK haastaa SJK:n (16.2.2012) Jatkopaikka Härmän ainoa tavoi (16.2.2012) NePa selvällä voitolla jatkoon (15.2.2012) ViPa luopuu Suomen Cupista (14.2.2012) Babylon X kohtaa Salpausselän Reippaan (10.2.2012) Babylon X dramaattisesti seuraavalle kierrokselle (8.2.2012) |