|
|
NePa selvällä voitolla jatkoon
15.2.2012
NePa kohtasi lauantai-illan Suomen Cupin toisen kierroksen koitoksessa ensi kesänä jälleen samaa sarjaa pelaavat länsitamperelaisen PP-70:n. Nekalan Pallo eteni seuraavalle kierrokselle selvällä 6-2 –voitolla.
Seuraavaksi vastassa NoPS Kummankaan joukkueen rosteri ei varsinaisesti pullistellut pelaajista, PP-70 oli saanut yhden pelaajan penkille ja NePa pyöritteli vaihtoja neljän miehen reservistä. Peliä kentällä vei NePa, joka etenkin pelin alussa näytti olevan kukon askeleen punaisia vastustajiaan edellä. PP-70 rakensi hyökkäyksensä pitkillä palloilla, joista enimmän osan keltamustien puolustus katkoi hyvin. Pelinrakentelu keltamustilta onnistui ajoittain hyvin, mutta kun aikaa ja tilaa olisi ollut selvempäänkin pallonhallintaan, sortui joukkue usein myös liian nopeisiin ratkaisuihin. Myös pidemmät pallot vastustajan linjan taakse onnistuivat kohtuullisen hyvin. Ensimmäiset kaksi maalia NePa iski alle kymmenessä minuutissa. Ensin Heikki Koskinen karvasi pallon pois vastustajan puolustukselta ja iski itse pelivälineen verkkoon. Kolmea minuuttia myöhemmin keskikentällä hyvin pelannut Matti Marin irrotti Antti-Juhana Mäen maalintekoon. AJ pelasi tutun uhrautuvaisesti läpi ottelun ja oli lähellä maalintekoa useita muitakin kertoja. Toinen henkilökohtainen syntyikin vajaan puolen tunnin kohdalla Mikko Mähösen esityöstä. Pelin toisella jaksolla NePan piti pitää vauhtia yllä, mutta toisin kävi. Keltamustat lähtivät mukaan länsitamperelaisten hitaaseen tempoon. PP-70 käytti tilaisuutensa hyvin ja tuli peliin vielä mukaan kahdella osumalla, joista etenkin jälkimmäinen oli taiten tehty. Pallo laitaan, hyvä keskitys maalille ja napakka viimeistely suoraan ilmasta. Kavennusmaalien jälkeen NePa otti uudelleen ohjat pelistä ja jo raskaalla jalalla kentällä heiluneet länsitamperelaiset joutuivat antautumaan vielä kolmesti. Kaksi maalia viimeisteli Olli Karsio, joka myös syötti Mähösen kliinisesti viimeistelemän läpiajomaalin. Kaiken kaikkiaan keltamustat olivat pelissä selkeästi niskan päällä ja ansaitsivat voittonsa. Tosin vastustaja ei ollut mukana täydellä rosterilla, joten liian suurta arvoa ei tulokselle voi antaa. Joka tapauksessa ero joukkueiden välillä oli nyt juuri noiden numeroiden suuruinen. Seuraava mittari on sitten jälleen kovempi, kun NePa kohtaa ensi sunnuntaina Suomen Cupin kolmannella kierroksella Nokian Palloseuran. Ottelu alkaa kello 9.30. Lähde: http://nekalanpallo.fi |
Uusimmat uutisetUutisotsikotPallokissat kevyesti kahdeksan joukkoon naisten Suomen Cupissa (17.5.2012) Cupista valoa Hongan kevääseen (10.5.2012) KuPS välieriin komeasti (9.5.2012) HJK kaatoi FC KooTeePeen (9.5.2012) MYPA ensimmäisenä joukkueena välieriin (8.5.2012) FC Honka cupiin kurssia korjaamaan (8.5.2012) Jippo ja MYPA vastakkain tiistaina (7.5.2012) PK-35 Vantaa tiputti HJK:n naisten cupista (3.5.2012) HJK ja PK-35 Vantaa kohtaavat naisten Suomen Cupissa (2.5.2012) |