|
|
Kierroksen ottelu: FC Hämeenlinna vei trillerin
12.3.2011
Suomen Cupin 4. kierroksen Kierroksen ottelusta muodostui todellinen trilleri. TuTo ja FC Hämeenlinna pelasivat hyvätasoisen ja tiukan kamppailun, joka oli varsinaisen peliajan jälkeen tasan 1-1. Jatkoajan jälkeen taululla olivat numerot 2-2 ja FC Hämeenlinna vei lopulta voiton rangaistuspotkukilpailun jälkeen 8-7.
FC Hämeenlinna avasi vahvasti Miesten Ykkösessä pelaava FC Hämeenlinna sai otteluun salama-alun ja maaliverkot pöllysivät ensi kertaa vain kahden minuutin pelin jälkeen. Jukka Vanninen tarjoili hyvän pystypallon Jere Suomalaiselle, joka ajoi hanakasti boksin sisään. TuTon maalivahti Jere Koponen hyppäsi laiturin jalkoihin sääntöjen vastaisesti ja tuomari vei pallon pilkulle. Harri Suhonen sijoitti pallon 11 metristä varmasti oikeaan alanurkkaan. Aikaisen johtomaalin jälkeen FC Hämeenlinna jatkoi hetken painostusta, mutta vartin pelin jälkeen vieraiden vauhti laantui ja kotijoukkue TuTo otti pelin haltuunsa. 21 minuutilla turkulaisten kymppipaita Stanley Ukwuoma tuli laidalta vikkelästi läpi, keskitti pallon Antti Hintsaselle, jonka pusku avopaikasta karkasi kuitenkin yli maalin. Miesten Kakkoseen täksi kaudeksi noussut TuTo piti ensimmäisellä puoliajalla vieraita enemmän palloa, mutta kunnon maalipaikkoja se ei pystynyt luomaan. FC Hämeenlinnan Jarno Eränen sen sijaan oli rynniä pitkän kuljetuksen jälkeen pallon maaliin, mutta Koponen venyi hyvään jalkatorjuntaan. Toisella puoliajalla kotijoukkue haki vimmatusti tasoitusta ja se ajoi usein kohti Ville Kalervon vartioimaa maalia. Viimeiset syötöt jäivät kuitenkin puolitiehen ja FC Hämeenlinna selvisi usein säikähdyksellä. Vierailla oli 65. minuutilla loistava mahdollisuus lisätä johtoaan, kun hienon pelin pelannut Suomalainen keskitti juoksun jälkeen pallon maalille. Koponen oli kuitenkin maalillaan mies paikallaan venymällä upeasti Jukka-Pekka Tuomenojan puskun tielle. Tämän jälkeen FC Hämeenlinna vetäytyi kuoreensa ja TuTo otti hallinnan täysin itselleen. Tasoitusosuma leijui ilmassa ja ainoastaan tolppamiehet pelastivat vieraat tasoitusosumalta. Lopulta TuTon painostus tuotti ansaitusti tulosta, kun Hintsanen tarjoili pallon 16-rajalle nousseelle laitapuolustaja Ville Neulaselle, joka sijoitti munkin varmasti takakulmaan. Tämän johdosta ratkaisua jouduttiin hakemaan jatkoajalta. Jatkoaika eteni kotijoukkueen hallinnassa, mutta FC Hämeenlinna oli se, joka avasi maalihanat. 100 minuutilla Suomalainen vapautettiin jälleen juoksuun laidaltaan, josta hän antoi hyvän syötön rangaistusalueen rajalle. Palloon ehti ensimmäisenä vaihtomies Daut Kuqi, joka sijoitti pallon maaliin ohi voimattoman Koposen. Suomalaisella oli vielä tilaisuus lyödä viimeinen naula arkkuun, mutta laukaus avopaikasta painui ohi maalin. Tämä kostautui muutama minuutti ennen päätösvihellystä, kun sinnikkäästi loppuun saakka taistelleen TuTon painostus sai jälleen palkintonsa. Vahvasti läpi pelin töitä tehnyt Ukwuoma ajoi vauhdilla boksiin, jossa hänet kaadettiin selvästi kumoon ja tuomari osoitti toista kertaa rangaistuspilkkua. TuTon Mohammed Ndiayen hermot kestivät ja toppari iski pallon verkkoihin. Näin ratkaisua haettiin lopulta rangaistuspotkukilpailusta. Joukkueet ampuivat palloa maaliin 11 metristä vuoron perään ja ratkaisu nähtiin vasta kuudennessa vuorossa. Olli Surakasta tehtiin TuTon antisankari, kun Ville Kalervo aavisti tällä kertaa oikein ja FC Hämeenlinnan juhlat saivat alkaa. TuTo – FC Hämeenlinna 2 min. 0-1 Harri Suhonen rp. Rangaistuspotkut: Jukka Vanninen 2-3 Joukkueiden parhaiksi palkitut: Stanley Ukwuoma, TuTo Kokoonpanot: TuTo: Jere Koponen (mv), Mikko Koskinen, Mohammed Ndiaye, Olli Surakka (var.), Ramiar Arya (54’ Besnik Cimili), Stanley Ukwuoma (var.), Antti Hintsanen, Jarkko Vesala, Tontasse Aklaesso (91’ Sami Nyholm), Ville Neulanen, Cuono Tran (76’ Hashyar Astab) FC Hämeenlinna: Ville Kalervo (mv), Jarkko Riihimäki, Tatu Mäkelä (var.), Jukka-Pekka Tuomenoja (var.)(84’ Jussi Ojala (120’ Tommi Puronaho)), Jere Suomalainen, Eetu Kokkinen (65’ Daut Kuqi), Harri Suhonen, Jarno Eränen, Jukka Vanninen (var.), Aleksi Topinoja, Ilpo Verno (var.), Ville Kalervo |
Uusimmat uutisetUutisotsikotPallokissat kevyesti kahdeksan joukkoon naisten Suomen Cupissa (17.5.2012) Cupista valoa Hongan kevääseen (10.5.2012) KuPS välieriin komeasti (9.5.2012) HJK kaatoi FC KooTeePeen (9.5.2012) MYPA ensimmäisenä joukkueena välieriin (8.5.2012) FC Honka cupiin kurssia korjaamaan (8.5.2012) Jippo ja MYPA vastakkain tiistaina (7.5.2012) PK-35 Vantaa tiputti HJK:n naisten cupista (3.5.2012) HJK ja PK-35 Vantaa kohtaavat naisten Suomen Cupissa (2.5.2012) |