Kierroksen Ottelu: KOPSE jatkoon viime hetken maaleilla

17.2.2010
Kierroksen Ottelussa HyPS ja KOPSE pelasivat jännittävän kamppailun. Jatkopaikan selvitti itselleen KOPSE, joka iski yliajalla kaksi maalia ja eteni cupin toiselle kierrokselle lukemin 2-1.

HyPS aloitti hyvin

Kotijoukkue HyPS aloitti ottelun vahvasti ja peliä oli pelattu vain muutama minuutti, kun joukkue siirtyi 1-0-johtoon. Asialla oli Miikka Hurme, joka pääsi laukomaan pallon verkon perukoille 16-alueen sisältä.

HyPS oli Hyvinkään Villa Parkin lumisissa olosuhteissa pelatussa ottelussa ensimmäisellä jaksolla lievästi niskan päällä. Joukkue loi maalin jälkeen muutaman hyvän tilanteen, mutta lisäosumia ensimmäisellä 45-minuuttisella ei enää syntynyt. Näin tauolle siirryttiin HyPS:n 1-0-johdossa.

KOPSE pääse toisella jaksolla selvästi paremmin peliin mukaan, mutta maalintekoon joukkue pystyi vasta pelin yliajalla. Ensin Aki Andersson laukoi 16-alueen rajalta pallon alakulmaan ja tasoitti tilanteen. Heti seuraavasta hyökkäyksestä korsolaisjoukkue iski vielä pelin voittomaalin, kun Aleksi Hopia pääsi törkkäämään pallon maalin edestä HyPS:n verkkoihin.

Näin KOPSE eteni kahdella yliajalla tehdyllä maalilla jatkoon Suomen Cupin ensimmäiseltä kierrokselta. KOPSE kohtaa toisella kierroksella SexyPöxyt.

KOPSE:n valmentaja Jani Joutsen oli luonnollisesti tyytyväinen ottelun lopputulokseen.

- Totta kai nyt on hyvät fiilikset, kun saimme voiton aivan lopussa. Pelin alussa tapahtunut pieni epäonnistuminen hieman harmittaa, Joutsen viittaa HyPS:n iskemään avausmaaliin.

Valmentaja kiitteli ottelun jälkeen pelaajiensa asennetta.

- Olosuhteet tekivät ottelusta vaikean. Asenne oli kundeilla kuitenkin loppuun asti hyvä ja se palkittiin, kun tulimme lopussa ohi.

- Vähän onneakin siinä lopussa oli, mutta se on selvä, että sitä tarvitaan näissä peleissä, Joutsen lisäsi.

Jaa kirjanmerkki